Joulun tähtiä

 

 

 

Joulussa pidän juuri eniten tunnelmasta, joka jouluvaloista syntyy. En ole koskaan ollut kynttilöiden perään, sillä tykkään jättää jouluvalot palamaan vaikka koko yöksi. Vain tunnelma on tärkeää ja siksi yleensä käytän vuodesta toiseen samoja yksinkertaisia koristeita. Lisään koristeita joulua kohti, mutta sitä odotellessa jouluvalot ja muutamat tähdet siellä täällä riittää.

Pianotuoli

Olin jo jonkin aikaa kehitellyt mielessäni ideaa pienestä sohva/apupöydästä olohuoneeseen. En halua tukkia olohuoneen lattiaa isolla sohvapöydällä, mutta koska syön iltaisin telkkarin ääressä, tarvitsin pienen tason, jolle lasin ja lautasen voi laskea. Ajatuksenani oli ottaa sohvapöydäksi jokin vanha jakkara, sillä olen aiemminkin käyttänyt hätäpöytänä lapsen pientä jakkaraa ja todennut sen hyvän kokoiseksi. 

Pari viikkoa sitten näin myyntiilmoituksen täyspuisesta vanhasta pianotuolista, jonka pyörimismekanismi oli täysin jumiutunut kiinni. Tuoli oli siis hyödytön pianonsoittajalle, mutta mitä täydellisin sohvapöydäkseni! 

Kävin puupajalla höyläyttämässä tuolin koveran istuinosan suoraksi ja sipaisin pintaan mattamustaa öljymaalia, ja tässä se nyt on:

Tilkkutyön paluu

Pois muodista jääneet jutut tulevat yleensä aina takaisin enemmin tai myöhemmin. En muista koska tilkkutyöt olisivat viimeksi olleet erityisen in, mutta nyt niiden oli jo aika saada uusi mahdollisuus. 

Kuten useimmat sisustusprojektini, myös tämä, oli hautunut mielessäni jo jonkin aikaa. Tein vuosi sitten sänkyymme päädyn lastulevystä ja vaahtomuovista, mutta päällyskankaan valinta meni tuolloin vikaan. Odottelin, josko kiva kangas kävelisi vastaan, kunnes törmäsin sattumoisin jossain tee se itse-blogissa (en enää vaan löydä sitä) perinteiseen tilkkutäkkiohjeeseen. Tilkkutäkki ei sinänsä eri väristen kankaiden sillisalaattina houkuttele, mutta sain idean tilkkutyöstä, jossa on käytetty vain muutamaa yksiväristä kangasta.

Koska askartelen yhtä sun toista, löytyy kaappieni kätköistä jos jonkinlaista kangasta ja pääsin toteuttamaan idean ilman ostosreissua. Leikkasin kahdesta eri harmaasta kankaasta ensin neliöitä, jotka puolitin kolmioiksi.

Leikkutyön jälkeen asettelin palat oikeaan järjestykseen haluamani kuvion muodostamiseksi. Arvoin salmiakkikuvion ja sahalaidan välillä, päädyin sahalaitaan.

Sitten alkoi  ompelutyö: ensin kolmiot yhteen ja sen jälkeen neliöt peräkanaa rivi kerrallaan. Tässäkin sai taas kantapään kautta huomata, että mitä järjestelmällisemmin eteni, sitä nopeammin homma sujui. Tilkkujen järjestyksessä nimittäin sekoaa helposti.

Lopuksi ompelin mustaa kangasta tilkkuosion ympärille ja nidoin kankaan aiemmin tehtyyn sängynpäätyyn. Tässä lopputulos tämänpäiväisessä auringonpaisteessa kuvattuna:

Riviin järjestyy

Ostin aikaa sitten magneettisen veitsitelineen, jotta saisin tiskipöydälle enemmän tilaa. Teline ei kuitenkaan koskaa päätynyt seinälle, koska sen sijoittaminen optimaaliselle paikalle tiskialtaan viereen olisi vaatinut reikiä laatoitukseen.

Hätä kuitenkin lopulta keksi keinot ja magneetti löysi omalle paikalleen. Jätin kiinnitykseen tarvittavat metallitapit pois ja ruuvasin telineen kiinni puukalikkaan. Kalikan kiinnitin seinään kaksipuoleisella tarralla - samanlaisella jota käytetään palapeilien kiinnitykseen.

Vihdoinkin veitset ovat siistissä rivissä, korkealla lapsen ulottumattomissa ja silti helposti käyttöön napattavissa.

Terve, eteinen!

Vihdoinkin, yli puolentoista vuoden asumisen jälkeen, sain eteisen sisustuksen valmiiksi. 

Eteisemme ongelmat ovat hyvin tavanomaisia. Se on pimeä ja pitkä käytävä, joka on toiminut lähinnä kenkien ja takkien säilytyspaikkana. Myöskään eteisen uudessa sisustuksessa ei ole sinänsä mitään uutta, vaan se kiteytyy kolmeen simppeliin asiaan; lämpöön, valoon sekä tietenkin kenkien ja muun sälän piilottamiseen.

Lämpöä tuovan kaislamaton ansiosta ankeuden aika on ohi. Se on myös helppo siivota, joten se peittoaa siinäkin mielessä tavanomaiset ja tylsät likaa hylkivät järkiratkaisut. Avaruutta ja valoa saa aikaan tietysti peilillä, jolla täytin kokonaisen tyhjän seinän. Kengät pysyy piilossa penkin alla ja loput saa sullottua helposti naulakon alla oleviin säilytyslaatikoihin. Elämää helpottaa muutenkin erilaiset säilytyskorit ja -lokerikot, joista pipot, hanskat ja muun tarvittavan saa nopeasti käsiinsä.

En ole varmaan ainoa, jolla eteisen sisustaminen ei ole listalla ihan ensimmäisenä, vaikka se tulee aina heti ensimmäisenä vastaan kotiin saapuessa. Kun eteinen on toimiva, on lähteminen ja tuleminen aina mukavampaa.

Stereo love

1990-luku on taas täällä, mutta näillä muovisilla pyökkijäljitelmästereoilla ei olisi enää ollut paluuta muodin huipulle. Teinivuosina tehty hankinta on ollut monta kertaa hilkulla joutua kierrätykseen, kunnes keksin päivittää sen nykyaikaan spraymaalilla.

Spraymaalilla tuhertaessa syntyy helposti sotkuista ja epätasaista jälkeä, joten asennoiduin tuunaukseen kokeellisesti ja olin valmistaunut luopumaan koko vekottimesta. Jotta maalauksessa onnistuu, on teippaukset ja esivalmistelut tehtävä huolella ja maalaus tehtävä vähitellen ohuen ohuina kerroksina valumien välttämiseksi. Jos kärsivällisyys herpaantuu hetkeksikään, voi maalaus mennä pilalle. Myös maalauspaikka on valittava tarkoin, sillä spraymaali sotkee ulkonakin monen metrin säteellä.

Uhkatekijöistä huolimatta lopputulos oli mitä onnistunein ja stereot löysivät paikkansa pikkumiehemme huoneesta. Koska kyseessä on periaatteessa spraymaalipurkin hintainen sijoitus, saa pienet tahmatassut rämpyttää ja paukuttaa tätä laitetta sielunsa kyllyydestä.

 

Habitaren top kymppi

Noloa myöntää, mutta kävin eilen elämäni ensimmäisen kerran Habitare-messuilla. Olen aina kärsinyt jonkinasteisesta messuangstista, sillä väenpaljoudessa vellominen ei houkuttele ja olen kuvitellut törmääväni samoihin uutuuksiin ja tuotteisiin myös muuta kautta.

Käynti kuitenkin kannatti, sillä messut on aina tietysti loistava tiivistelmä siitä, mitä juuri nyt on meneillään. Messuilla olisi voinut viettää vaikka kellon ympäri, mutta koska olin resursoinut käynnille vain muutaman tunnin, yritin keskittyä asioihin, joita en koskaan ennen ollut nähnyt.

Tässä mielestäni messujen kymmenen parasta juttua:

1. Vaikkakaan ei varsinainen sisustuskohde, eniten ajatuksia herätti Invalidiliiton esteettömyysrata, jossa pystyi kokeilemaan elämää pyörätuolilla liikkujan näkökulmasta. Pyörätuolilla kynnysten ja ramppien yli puskeminen oli valaiseva kokemus ja sai ajattelemaan esteettömyyden merkitystä aivan uudella tavalla.

2. Sitten niihin turhuuksiin, joista voiton vei koukeroinen Plumen-polttimo. Polttimo näyttää erityisen hienolta näissä Vesselin lampunvarjostimissa, mutta sen voi laittaa mihin tahansa E27-lampunkantaan. Polttimoita myy Out of the Dark Group, mutta tuote on kuulemma tulossa pian Stockallekin.

3. Proto-alueelta vastaan tullut PI-NO PI-NO-maljakko on lasisten renkaiden avulla muunneltavissa kukkien korkeuden mukaan ja käytettävissä puukannen kanssa myös purkkina.

4. Onko kukaan koskaan kuullut Duratista? Minä en ainakaan ollut vaikka se on keksitty jo 1980-luvulla. Durat on puuntyöstövälineillä muokattavissa oleva kestävä ja kova muovipohjainen massiivimateriaali, josta voi valmistaa tasoja, altaita, kylpyammeita ja muita kalusteita.

5. Tulikiven valmistama valkoinen Riite-saunakiuas herätti ajatuksen kokonaan valkoisesta saunasta. Onko kukaan koskaan nähnyt sellaista?

6. Puustelli esitteli messuilla uusia ekologisia ja kevyistä biokomposiittikehikoista valmistettuja miinus-keittiörunkoja. Osastolle minut houkutteli kuitenkin nämä ihanat ruoka-annokset, mutta myös keittiöiden idea oli hyvä.

7. Trash design-osastolla oli paljon roskasta luotua uutta tavaraa, mutta monissa niissä huomioni kiinnitti se, että luotu kaluste tai rakennelma oli turha tai vaikeasti toteutettavissa. Tämä Pavilion Souvenir Bench ilahdutti kuitenkin yksinkertaisuudellaan ja käyttökelpoisuudellaan.

8. Työtuolit ovat aina supertylsiä, mistä tämäkään ei ole poikkeus. Pomppiva ja keikkuva Swopper-tuoli tuntui kuitenkin supermukavalta ja hyvältä selälle. Kotiini en kuitenkaan tätä ottaisi, toimistoon kyllä.

9. Pientavarapuolella törmäsin tällaiseen Lékué-leivänvalmistuskulhoon, jossa vaivaus, kohotus ja paistaminen tehdään kaikki samassa astiassa ilman sotkuja. Inhoan leipomista juuri sen sotkuisuuden vuoksi ja siksi tämän kapistuksen hankkiminen voi olla pieni mutta merkittävä sisustusteko.

10. Tämä sanomalehtirullista valmistettu Unessanoma-maja pääsee kaikessa turhuudessaan listalleni viimeisenä. Unessanoma on elämystila, joka luo siellä istuvan ympärille unenomaisen maailman. Tiedä sitten pitääkö paikkansa kun pääsy majaan oli estetty, mutta idea oli hauska ja hieno.

Museokamaa

Uusia sisustusideoita miettiessä on aina hyvä välillä ottaa katsaus menneisiin aikakausiin. Yksi sisustushistorian helmiä ja näkemisen arvoisia paikkoja on kansallisromanttinen Hvitträsk, jonka rakennuttivat vuosina 1901-1903 arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Hvitträsk toimi arkkitehtikolmikon toimistona sekä Saarisen ja Lindgrenin perheiden koteina. Saarisen koti sijaitsi Hvitträskin päärakennuksessa, joka toimii nykyään museona. 

Vaikka talo näyttääkin aika museokamalta, edusti se omalla aikakaudellaan täysin uudenlaista tyyliä. 1900-luvulle saakka sisustuksessa oli toisteltu samoja antiikin ajoilta peräisin olevia koukeroita, kultauksia ja muita krumeluuri-jäljitelmiä vuosisadasta toiseen, mutta nyt alettiin ihannoimaan luonnollisuutta ja materiaalien aitoutta ja mutkattomuutta.

Vaikka en nyt heti ryntäisi ryijyostoksille tai maalaisi kattoani kukalliseksi, heijastaa Hvitträskin sisustus tavallaan samoja asioita, joita pidämme taas modernismin ja massakulutuksen vuosisadasta uupuneina tärkeinä - aitoutta ja kestävyyttä. 

Tässä mielestäni kivoimpia kohtia talosta:

Singer

Ennen ompelukoneetkin olivat rautaa. Tai jotain muuta aivan käsittämättömän painavaa metallia, kuten tämä Singerin 1960-luvun kaunokainen. Päällisin puolin tämä suorastaan kiiltää uutuuttaan, mutta aika on hapertanut moottorin osia niin, että ompelu ei ole aivan niin sulavaa kuin kärsimätön tee-se-itse-sisustaja voisi toivoa.

Vanhojen tavaroiden ystävänä en millään haluaisi vaihtaa tätä muoviseen nykyversioon, mutta välillä tästä vempaimesta on katkeilevine lankoineen ja epätasaisine tikkeineen kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Korjaamollakin olen sitä käynyt näyttämässä, mutta huollon hinnalla saisi jo uuden koneen. 

Jatkan vielä pähkäilyä, mutta luulen että tämän Singerin kohdalla laulut alkaa olla pian laulettu. Vai voisikohan se kestää vielä toiset 50 vuotta?

Alvar Aallon koti ja työhuone

Vierailin eilen Alvar Aallon kodissa ja työhuoneella. Talo rakennettiin vuonna 1934-1936 Helsingin Munkkiniemeen kauas keskustan vilinästä luonnon keskelle. Täällä asuivat Aino ja Alvar Aalto lapsiensa Hannin ja Hamilkarin kanssa.

Talossa on käytetty funktionaaliselle aikakaudelle tyypillisiä yksinkertaisia ja pelkistettyjä materiaaleja, mutta tila ei ole missään nimessä tylsä tai kolkko. Päin vastoin puuta ja muita luonnonmateriaaleja on yllin kyllin, ja modernien kalusteiden vastapainona talosta löytyy paljon vanhoja klassisia huonekaluja.

 

Alvarin suunnittelemat valaisimet samoin kuin seinähyllyt ovat jo muodostuneet ikoniseksi Artekin tavaramerkiksi ja niitä valmistetaan pienin muutoksin edelleen. Täysin eri muoltokieltä puhuu flyygelin päällä komeileva Alvarin italialaisen ystävän suunnittelema paperista valmistettu uniikkivalaisin.

Ruokailutilan seinät on verhoiltu ruskealla mokkanahalla, mikä on vielä nykyajankin mittapuulla yllättävä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan mitä näyttävin materiaalivalinta. Seinät ovat kuulemma Ainon ideoimat ja myös punainen valaisin on hänen käsialaansa. Tuolit on hankittu Italian häämatkalta. Yllättävät nämäkin, eikö totta?

Talo sisustuksineen on Aino ja Alvar Aallon yhdessä suunnittelema. Ainon menehdyttyä vuonna 1949 Alvar avioitui työtoverinsa Elissan kanssa, mutta talon tyyli säilyi ennallaan. Monet huonekaluista ja esineistä ovat vielä nykypäivänäkin arvostettuja design-klassikoita, mutta joukossa on myös paljon vain tätä kotia varten suunniteltuja kalusteita. 

Talon yläkerrassa sijaitsevissa makuuhuoneissa on paljon sellaista Ainon suunnittelemaa, joiden materiaaleina on käytetty puuta ja rottinkia. Huonekaluissa näkyy myös vahvasti käytännöllisyys. Kodikkuutta tuo Maria Gullichsenin Artekille 1950-luvulla suunnittelemat paperivarjostimelliset valaisimet.

Työ ja vapaa-aika yhdistyivät Aaltojen elämässä, sillä töitä paiskittiin kodin yhteydessä toimineella työhuoneella, johon on käynti suoraan olohuoneesta. Aaltojen lisäksi työhuoneella työskenteli päivittäin kymmenkunta avustajaa ja arkkitehtiä.

Korkea huonekorkeus tuo työtilaan jylhäyttä ja toimistomaisuutta, mutta tämäkin osa taloa on silti todella kodinomainen. Pintojen verhoilussa käytetty kaislapunos ja puu, samoin kuin suuri punatiilinen takka pehmentävät tunnelmaa. Täällä näkyy myös Alvarin taiteellinen puoli. Tiesittekö, että suunnitelmapiirrosten lisäksi hän myös maalasi joskus tauluja?

Talosta voi bongata monet modernit klassikot, mutta myös monet tämän hetkiset sisustustrendit. Se on mielestäni myös mainio osoitus siitä, että funktionalismi ei sulje pois luontoa ja lämpöä, vaan kodikkuus syntyy yhdistelmällä eri materiaaleja ja rakkaita esineitä - tyylistä ja aikakaudesta riippumatta.

Ainakin minua talo inspiroi kokonaisuudessaan, mutta se herätti pohtimaan myös sisustusmateriaalien käyttöä uudella tavalla. Tapetoisitko itse seinäsi nahalla tai kaisloin?