lauantai 10. elokuuta 2013

Luomisen tuskaa

Olen jo pitkään, liian pitkään, haaveillut uudesta ruokapöydästä. Syy on täysin toiminnallinen: ruokatilassamme sijaitseva puusohva jää jatkuvalle vajaakäytölle, koska pöydän jalat estävät helpon sujahtamisen istumaan. Muutenkin jalkojen takia pöytä jää syömistä ajatellen ikävän kauaksi.

Nykyinen pöytä on tavallinen täyspuinen tammipöytä. Hankkiessani tämän käytettynä, sen pelkällä öljyllä käsitelty pinta näytti aivan liian keltaiselta harmaata lattiaamme vasten. Käsittelin pöydän hiomatta suoraan vanhan öljytyn pinnan päälle mustalla puuvahalla, jolloin puun syyt tulivat ihan uudella tavalla näkyviin.


Rakastan nykyisestä pöytäämme ja etenkin sen väriä, mutta muoto pitäisi olla toinen. Ratkaisu sohvallaistumisongelmaan olisi pöytä ns. sisään vedetyillä jaloilla, kuten nämä kaksi pöytää NORR11:ssa:


Kuvat: NORR11

Ensimmäisessä pidän erityisesti jaloista, mutta ne olisivat siivouksen ja istumisen kannalta hankalat. Toisessa jalkojen kapea sivuprofiili on plussaa. Tyyli vain on hiukan liian maalaishenkinen.

En ole kuitenkaan näitä hankkimassa, sillä se olisi lompakolleni liikaa. Olenkin jo jonkin aikaa hautonut mielessäni uutta huonekaluprojektia. Perhepiiristäni yksi ystävällinen metallimies tarjoutui tekemään minulle tarvitsemani jalat, mutta koska projektieni kulku on aina kovin ailahtelevainen, en haluaisi sotkea siihen muita ihmisiä.

Budjettiini sopivampia valmiita jalkoja löytyi Ikeasta ja ehdin hankkia nämä Vika Moliden-jalustat juuri ennen kuin ne poistuivat valikoimista. Unelmapöydässäni on kuitenkin mustat jalat, joten nämäkin joutuvat vielä aikanaan käsittelyyn.

 Kuva: Ikea
Toinen hyvä Ikea-vaihtoehto olisi Lerberg-pukkijalat, mutta myös nämä ovat siivouksen ja istumisen kannalta hankalat NORR11:n pöydän tavoin.

Kuva: Ikea

Jalat siis on, mutta pöytälevy puuttuu. Puuseppäystäväni osasi suositella pariakin hyvää puutavaran myyjää tavallisten rautakauppojen lisäksi, mutta sain todeta, että halvemmaksi ja ennen kaikkea helpommaksi tulisi ostaa pöytä suoraan NORR11:n hyllyltä. Niinpä odottelen "sen oikean" osumista kohdalle käytettynä.

Kuullostaako hankalalta? Olin jo itsekin menettää uskoni, kunnes noita Vika Molideneja googlettaessani huomasin, että moni muu on kokeillut jo tismalleen samaa. Tässä pari esimerkkiä:


Kuva: youaretheriver.com


Kuva: Ikea Hackers

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti